Kaukana keskisessä Saharassa, Djanetin keidaskaupungin ympäristössä lymyilee palanen kauneinta Saharaa: Essendilene, Ihrir ja monta muuta kuvankaunista paikkaa. Seudulla matkailija näkee fantastisia kalliomuodostumia, jylhiä vuorenhuippuja ja erään maailman upeimmista kanjoneista. Kuten Tadrart Rougessa, myöskään täällä ei voi välttyä esihistorialliselta kalliotaiteelta.
Tämä Saharan syrjäkolkka on nykyään paremmin saavutettavissa kiitos viisumimuodollisuuksien helpottumisen, mutta silti sinä tai ryhmäsi tulette saamaan Saharan lähes kokonaan vain itsellenne. Algerian aavikkoturismi ei ole massaturismia – toistaiseksi. Asiantuntevien tuaregioppaiden kanssa näet Essendilenen, Ihririn ja kaiken siltä väliltä ja samalla koet, mitä on aito Saharan ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Jos matkustat kesällä, koet myös, mitä on kuumuus!
Matka on mahdollista räätälöidä lomasi mittaiseksi (2–7 päivää), mutta tässä ehdotuksessa vierailemme Essendilenessä, Ihririssä ja kaikkialla sillä välillä seitsemän päivän ajan. Päiväohjelmaan saattaa olla muutoksia johtuen sinun tai ryhmäsi saapumisajasta Djanetiin.
Päivä 1
Saapuminen lentäen Algerian aavikkoturismin keskukseen Djanetiin maan kaakkoiskulmalle. Libyan raja on lähellä, mutta täällä on siitä huolimatta erittäin rauhaisaa. Monet lennot laskeutuvat myöhään illalla/yöllä, joten halutessasi viemme sinut ensimmäiseksi yöksi hotelliin kolmen tähden La Grotte des Ambassadeurs -hotelliin tai vastaavaan. Jos taas haluat jatkaa lennolta suoraan aavikolle, sekin onnistuu.
Nelivetoiset maastoajoneuvot on pakattu erämaaretkeä varten. Mukana on teltat, ruokaa, juomaa ja muu tarpeisto. Matkalla mukana on hätätilanteita varten myös satelliittipuhelin, sillä puhelimissa ei tule olemaan verkkoa Essendilenessä, Ihririssä, eikä käytännössä juuri missään muuallakaan siitä syystä, että alueella kulkee vain satunnaisia paimentolaisia. Pysyviä kyliä ei ole.
Lähdemme Djanetista kohti länttä ja luodetta, jossa vierailemme Timghasissa, Imouroudenissa, Tilalenessa ennen kuin saavumme yöksi Tikobaoueniin, missä yövymme teltoissa. Tikobaouen on eräs Algerian Saharan kauneimmista kolkista, sillä paikka on kuin erimuotoisista kivipilareista muodostunut labyrintti. Olet vapaa kiertelemään aluetta, kiipeämään dyyneille ja kurkistamaan luoliin. Tuulettomana iltana kuulet täällä pelkästään omat ajatuksesi.
Päivä 2
Vierailemamme alue on osa laajempaa Tassili n’Ajjerin vuoristoa ja sen käsittävää kansallispuistoa. Kansallispuisto on kaiken kukkuraksi myös Unescon maailmanperintökohde. Kansallispuisto tunnetaan etenkin kuvauksellisista kalliomuodostumista, kuten kanjoneista. Koko päivä on omistettu Essendilenen kanjonille, joka on kilometrejä pitkä ja lähes sen päätyyn ajettuamme, kävelemme vielä vauhdistamme riippuen 30–60 minuutin matkan kanjonin päähän, jossa halukkaat voivat pulahtaa vilvoittavaan gueltaan, syvään vesisyvennykseen, jossa on vettä ympäri vuoden. Jos vierailet keväällä, kanjonin pohja on täynnä kukkivia pensaita. Essendilene on asumaton, mutta voimme silti törmätä satunnaisiin paimentolaisiin, jotka laiduntavat täällä karjaansa. Leiriydymme Essendilenessä.
Päivä 3
Tänään vierailemme pienessä Bordj Elhaouasin kylässä ja sen museossa. Tämän jälkeen ajamme Ihririin, joka on laakson pohjalla oleva keidas. Näemme useita gueltoja, vesialtaita, joissa on vettä vuoden ympäri. Keitaalla kasvaa paljon taatelipalmuja. Leiriydymme Ihririssä.
Päivä 4
Tänään matkaamme Idaraniin, missä leiriydymme.
Päivä 5
Tämän päivän aikana vierailemme Diderissä, missä tutustumme Tin-Taghertin kalliopiirroksiin. Illaksi saavumme Erg Admeriin, joka on 20 kilometriä leveä ja noin sata kilometriä pitkä dyynialue eli erg. Leiriydymme Erg Admerissa.
Päivä 6
Seurailemme Erg Admerin dyynejä matkallamme kohti itää ja Tifartassenia. Saavumme lopulta kuvauksellisten maisemien halki Tegharghartiin Djanetin eteläpuolelle. Näemme kallioon 7000–8000 vuotta sitten kaiverrettujen lehmien kuvat (La vache qui pleure). Erikoiseksi paikan tekee se, että näiden pitkäsarvisten lehmien on tulkittu itkevän! Kuvat ovat ajalta, jolloin Sahara oli vehreä ja elämää kuhiseva keidas ja paikalla saattoi tuolloin olla eläinten juomapaikka. Leiriydymme Tegharghartissa.
Päivä 7
Palaamme takaisin Djanetiin, jossa viemme sinut joko hotelliin tai lentoasemalle.
Matkan hintaan sisältyy:
Matkan hintaan ei sisälly:
HUOM: Lopullinen hinta riippuu siitä, onko osallistujia yksi vai 13. Matka toteutetaan autoilla, joten mitään varsinaisia kuntovaatimuksia ei ole. Joskin aivan kaikkialle ei pääse autolla ja esimerkiksi patikointi Essendilenen kanjonin päähän saakka on vähintäänkin hikinen urakka kuumana päivänä. Suosittelemme pakkaamaan kevyesti ja valitsemaan pehmeän matkalaukun. Mukaan kannattaa ottaa hyvät kengät, kuten lenkkarit tai vaelluskengät, päähineen, aurinkolasit, aurinkorasvaa, kosteuspyyhkeitä, taskulamppu ja varavirtalähde tai mieluiten useampi, jos tykkäät ottaa paljon kuvia. Myös lämmin vaatetus on tarpeen iltaisin ja öisin talviaikaan ja pitkälle kevääseen.