Nigeria etelästä pohjoiseen
Nigeria on pinta-alaltaan valtava alue, jota asuttaa 223 miljoonaa asukasta – ne jakautuvat lukemattomiin kansoihin ja kullakin kansalla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Lähde siis kanssamme raapaisemaan hyvin monimuotoisen Nigerian pintaa, kun matkaamme halki maan koko Afrikan suurimmasta kaupungista Lagosista pääkaupunkiin Abujaan ja edelleen Pohjois-Nigerian kiihkeään hermokeskukseen Kanoon.
Koe kanssamme hieman liian suuri megalopolis Lagos ja sen kelluva Makokon slummi, näe jyhkeä Zuma Rock Abujan liepeillä ja ylläty tavaran ja ihmisten paljoudesta Pohjois-Nigerian kiireisillä markkinoilla. Näe myös historiallinen emiirinpalatsi ja tori, jossa on käyty kauppaa vuosisatoja.
Matka toteutetaan joko yksityisenä kiertomatkana tai pienenä enintään kahdeksan asiakkaan ryhmänä, jolloin matkasta tulee yksilöllisempi ja pääsemme paremmin tutustumaan paikallisiin kulttuureihin kuin suuren ryhmän kanssa liikuttaessa. Matkat Lagosista Abujaan ja Abujasta Kanoon toteutetaan lentokoneella.

Päivä 1
Saapuminen Lagosiin, Nigerian suurimpaan kaupunkiin. Noudamme sinut lentoasemalta ja kuljetamme hotelliin. Majoittuminen neljän tähden Amber Residencessä tai vastaavassa. Kaikki matkamme hotellit ovat turvallisia.

Päivä 2
Tervetuloa Lagosiin, joka on maailman neljänneksi suurin ja koko Afrikan suurin kaupunki, valtava 26 miljoonan asukkaan megalopolis! Lagos on muodostunut Guineanlahden rantaan laguunien ja saarten ääreen – hallitsemattomasti, minkä johdosta kaupunki menetti aikoinaan pääkaupungin asemansa Abujalle.
Lagosin liikenne on aina enemmän tai vähemmän ruuhkainen johtuen ”epäonnistuneesta” sijainnista ja etenkin siitä massiivisesta väestöstä. Vierailemme päivän aikana Makokon ”kelluvassa slummissa”, jota on myös ”Afrikan Venetsiaksi” kutsuttu, sillä se on rakennettu osittain paalujen varaan keskelle laguunia ja slummissa kuljetaan pääosin veneillä.
Lagosissa vierailemme myös esimerkiksi kiireisillä markkinoilla, joita on ympäri kaupunkia. Valintamme on liikennetilanteesta riippuen Balogun, Apongbon tai Idumota. Majoittuminen Amber Residencessä tai vastaavassa Lagosissa.

Päivä 3
Aamupalan jälkeen ajamme noin kahden tunnin matkan Ogunin osavaltion pääkaupunkiin Abeokutaan, vuodet 1999-2007 Nigeriaa johtaneen presidentti Obasanjon kotikaupunkiin, jossa vierailemme presidentillisessä kirjastossa, jonka tehtävänä on ”syventää demokratiaa”. Idean entinen presidentti sai Yhdysvalloista. Opimme kirjastossa niin Nigerian historiasta kuin presidentti Obasanjonkin elämästä.
Abeokutassa vierailemme myös Olumo Rockilla, joka on korkea kivenmurikka. Se toimi 1800-luvulla linnoituksena heimojen välissä sodissa. Näemme lisäksi Abeokutan keskustan siirtomaa-aikaista rakennuskantaa, kuten kauniin punaisen 1920-luvun moskeijan.
Illaksi palaamme takaisin Lagosiin. Majoittuminen Amber Residencessä tai vastaavassa.

Päivä 4
Lagos on suuri kaupunki, eikä paikasta toiseen liikkuminen ole aina kovin joutuisaa, joten voi olla, että jokin toisena päivänä vierailtavaksi tarkoitettu kohde nähdään vasta tänään. Lisäksi meidän on tarkoitus nähdä palanen erilaista Lagosia – 78 hehtaarin laajuinen Lekkin luonnonsuojelualue, jossa näemme kosteikkoa, savannia, krokotiilejä ja etenkin apinoita. Vierailemme myös Nike Davies-Okundayen perustamassa Nike Art Galleryssa, joka on Länsi-Afrikan suurin taidegalleria ja eräs Lagosin kohokohdista.
Illalla ajamme Lagosin lentoasemalle ja lennämme iltalennolla Abujaan. Lento kestää noin tunnin. Abujassa majoitumme neljän tähden Hotel Sinclair Lake Chadiin tai vastaavaan.

Päivä 5
Abuja on nuori kaupunki, josta päätettiin 1970-luvulla tehdä maan pääkaupunki korvaamaan hallitsemattomasti kasvanut Lagos maan etelärannikolla. Virallisesti Abuja sai pääkaupungin aseman vuonna 1991. Abuja eroaa Lagosista kuin yö päivästä – kaupunki on siisti ja sen asemakaavan on suunnitellut japanilainen arkkitehti.
Aamulla tutustumme Abujaan ja etenkin sen tärkeimpään nähtävyyteen, keskustassa seisovaan hulppeaan kansallismoskeijaan, joka on valmistunut vuonna 1984 ja on avoinna myös ei-muslimeille. Moskeijavierailun lisäksi käymme ihastelemassa Zuma Rockia, 725-metristä monoliittiä, joka kohoaa Abujan ulkopuolella.
Illalla lennämme Abujasta Kanoon, missä majoitumme neljän tähden Bizarre Luxury Apartmentsiin tai vastaavaan.

Päivä 6
Tervetuloa neljän miljoonan asukkaan Kanoon, joka on Pohjois-Nigerian suurin kaupunki ja eräs koko maan merkittävimmistä kaupankäynnin ja teollisuuden keskuksista. Kanon historia juontaa 900-luvulle ja keskiajalla siitä muodostui islamilainen hausakuningaskunta. Käymme katsomassa vanhankaupungin ympärillä olevia muurin palasia, jotka ovat 1400-luvulta. Ihastelemme myös täkäläistä emiirinpalatsia ja vierailemme kaupunginmuseossa.
Majoitumme tutussa Bizarre Luxury Apartmentissa tai vastaavassa.

Päivä 7
Vierailu Kanossa ei ole täydellinen ilman maisemien ihailua Dala-kukkulalta tai visiittiä historiallisella Kurmin torilla. Kurmi Marketin historia ulottuu vuosisatojen taakse, jolloin Kanosta muodostui merkittävä Saharan ylittävän kaupan keskus. Ennen siirtomaakauden alkua Kanoon saapui jopa 12 000 kamelilastin verran tavaraa vuoden aikana, joka vaihdettiin täällä esimerkiksi tekstiileihin, norsunluuhun ja orjiin. Kanon kauppaverkosto kattoi koko Saharan, Sahelin ja vieläpä nykyisen Nigerian eteläosatkin. Orjien merkitys Kurmin torilla ja Kanossa korostuu 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin arabit kuljettivat Kanon kautta noin 5 000 orjaa vuosittain Saharan poikki nykyisen Libyan alueella sijaitsevaan Tripoliin ja edelleen Lähi-itään. Arabeja Kanossa on toki edelleen, mutta orjia ei enää Kurmin torilla myydä.
Majoitumme tutussa Bizarre Luxury Apartmentissa tai vastaavassa.

Päivä 8
Lähtöpäivä. Viemme sinut Kanon lentoasemalle ja toivomme, että olet nauttinut suuresta Nigerian kiertomatkasta kanssamme. Ethiopian Airlines ja Qatar Airways tarjoavat hyvät yhteydet Kanosta maailmalle. Voit myös halutessasi lentää pois Nigeriasta myös Abujan tai Lagosin kautta.
Halutessasi järjestämme sinulle lisäpäiviä matkan alkuun tai loppuun, vaikkapa rantalomailun merkeissä jollain Lagosin rauhaisalla rannalla. Nigeria on lisäksi erinomainen paikka jatkaa Länsi-Afrikkaan tutustumista joko opastettuna tai omatoimisesti. Suosittelemme lämpimästi esimerkiksi Beniniä, Togoa ja Nigeriä.
Matkan pidennys (kysy hintaa!)
Mikäli taas tahdot jatkaa Nigeriaan tutustumista opastettuna, voit jatkaa matkaasi myös vielä Pohjois-Nigeriassa kanssamme esimerkiksi seuraavan ohjelman merkeissä:
Päivä 1: Aamun aikana ajamme 1,5 tunnin matkan Jigawan osavaltion pääkaupunkiin Dutseen, joka on vastakohta hälyisälle ja massiiviselle Kanolle. Siisti Jigawa on eräänlainen malliosavaltio Nigerian osavaltioiden joukossa ja sen vieras voi huomata Dutsen katukuvassa. Vierailemme Dutsen emiirin palatsilla ja museossa, minkä päätteeksi kapuamme ihailemaan maisemia läheiseltä kukkulalta. Vierailemme lisäksi Ibrahim Saminu Turaki Towerissa, johon halukkaat voivat kavuta maisemia ihastelemaan.
Ajamme päivän aikana vielä noin neljän tunnin matkan Gashuan kaupunkiin, missä majoitumme kolmen-neljän tähden Yusufana Royal Suite -hotelliin tai King Abubakar Luxury Hotel and Suitesiin.
Matkalla on nyt mukana matkustajien mielenrauhan takaamiseksi myös oma turvallisuudesta vastaava henkilö tai kaksi (joko Nigerian poliisivoimista tai armeijasta), joiden ansiosta matkanteko on joutuisaa ja taskuvarkaatkin pysyvät loitolla. Nämä viranomaiset ovat rautaisia ammattilaisia ja koulutettu toimimaan vip-henkilöiden, kuten meidän, kanssa.
Päivä 2: Ajamme aamun aikana 30 minuutin matkan Yusufarin pikkukaupunkiin, missä sikäläisen emiirin myötävaikutuksella saamme allemme nelivetoiset maastoautot, joiden kyydissä siirrymme 2,5 tunnin matkan halki dyynien ja kuivakan maaston Tulo Tulon pikkukylään Nigerin rajalle. Maisemat eivät ole lainkaan sellaiset, mitä Nigeriaan yleisesti liitetään – täällä ollaan Saharassa tai ainakin vahvasti sen laidalla. Matkalla pysähdymme muutamalla keitaalla, joista osassa on vettä vuoden ympäri, osan ollessa kuivillaan. Tulo Tulossa olemme kanuriheimon mailla.
Vierailemme Nigerin vastaisella raja-asemalla ja halukkaat voivat rajaviranomaisten niin salliessa piipahtaa pikaisesti naapurimaan puolella. Ostamme ruokatarpeet Tulo Tulon torilta, minkä jälkeen ajamme lyhyen matkan halki dyynien läheiselle keitaalle. Leiriydymme kuvankauniille palmujen reunustamalle keitaalle, jota hiekkadyynit ympäröivät.
Loppupäivän ajan aikaa kierrellä keidasta ja tavata siellä asuvia eläimiä (eli lehmiä) ja satunnaisia ystävällisiä ihmisiä, jotka kasvattavat keitaan reunamilla kaikkea mangosta meloniin ja banaaniin. Meillä on emiirin ja kyläpäällikön takaama turvallisuus läpi oleskelumme, joten emme ole leirissämme yksin. Yöpyminen teltoissa (tai halutessasi hiekalla taivasalla).
Päivä 3: Heräilemme rauhalliseen aamuun keitaalla, nautimme aamupalan ja ehdimme vielä kierrellä keidasta ja nauttia paikallisen kanuriheimon vieraanvaraisuudesta ennen pomppuista paluumatkaa halki dyynien takaisin Yusufariin, mistä edelleen päällystettyä tietä pitkin Kanoon. Matkustusaika on noin 7 tuntia. Majoittuminen tutussa Bizarre Luxury Apartmentsissä tai vastaavassa.
Päivä 4: Lähtöpäivä. Viemme sinut Kanon lentoasemalle. Ethiopian Airlines ja Qatar Airways tarjoavat hyvät yhteydet Kanosta maailmalle. Voit myös halutessasi lentää pois Nigeriasta myös Abujan tai Lagosin kautta.



